Hiukset

Curly Girl -metodi tuo luonnonkiharan esille

Amerikkalaisen hiusstylistin, Lorraine Masseyn kehittämä, luonnonkiharalle hiukselle tarkoitettu Curly Girl -metodi on juuri nyt yksi hiusmaailman suurimmista trendeistä. Kyseessä on hiustenhoitorutiini, jonka tarkoituksena on päästää luonnonkiharat valloilleen: auttaa hiusta kihartumaan luonnollisesti, vahvistumaan, kiiltämään ja näyttämään elinvoimaiselta.

Metodi korostaa hiusten luonnonkiharaa ja tuo kiharat nätisti esille. Se ei saa suoraa tai vain hieman taipuisaa hiusta kihartumaan, mutta voi olla hyödyksi hankalasti käsiteltävien, taipuisien tai kuivien hiusten hoidossa. Metodi nimittäin heittää hyvästit shampoolle ja suosii hoitoainepesua – hiustenhoidon kikkaa, josta moni kuivasta hiuspohjasta ja hiuksista kärsivä on löytänyt toimivan ratkaisun.

Curly Girl -metodissa hiuksia pestään ja käsitellään tuotteilla, joissa ei ole silikoneja, sulfaatteja tai kuivattavia alkoholeja. Siinä heitetään suoristusraudat ja muut hiuksia kuivattavat tekijät romukoppaan ja kiinnitetään erityishuomiota hiusten kosteuttamiseen.

Netti on pullollaan erilaisia variaatioita Curly Girl -metodista. Kun metodin perusperiaatteet ovat tulleet tutuksi, löytyy itselle sopiva rutiini parhaiten kokeilemalla. Tässä metodi yksinkertaisimmillaan.

Curly Girl -metodin 6 vaihetta

1. Final Wash eli viimeinen pesu
Final Wash tehdään metodin alussa kerran tai tarvittaessa aina silloin, kun olet käyttänyt hiuksissa silikonipitoisia tuotteita. Ensimmäisenä askeleena on siis pestä hiuksista pois niihin kertyneet tuote- ja silikonijäämät. Pesu onnistuu parhaiten Syväpuhdistavalla shampoolla tai Puolukkashampoolla. Pesun jälkeen voit käyttää kakkosvaiheeseen soveltuvaa hoitoainetta tavalliseen tapaan.

2. Co-wash eli hoitoainepesu
Seuraavasta pesukerrasta lähtien hiukset pestään vain silikonittomalla ja sulfaatittomalla hoitoaineella. Hoitoainepesussa hoitoainetta hierotaan huolellisesti myös hiuspohjaan – aivan samalla tavoin kuin pesisit hiukset shampoolla. Valikoimastamme löytyvät Sensitive Hoitoaine ja Nature Hoitoaine, Ecocert Cosmos organic sopivat hoitoainepesun tuotteiksi mainiosti.

3. Condition eli hiusten kosteutus
Hoitoainepesun jälkeen hiukset kosteutetaan hoitoaineella tavanomaiseen tapaan. Voit käyttää tässä vaiheessa samaa hoitoainetta kuin hoitoainepesussakin ja edesauttaa hoitoaineen leviämistä hiuksiin kammalla tai haromalla hiuksia sormilla. Anna hoitoaineen vaikuttaa hiuksissa muutaman minuutin ajan.

4. Muotoilu
Pesun jälkeen puristele hiuksista ylimääräinen vesi pois ja levitä muotoilutuote. Hiukset muotoillaan märkinä ja muotoilutuote puristellaan hiuksiin. Älä käytä hiusten muotoiluun hiusharjaa! Voit tarvittaessa selvittää takkuja harvahampaisella kammalla. Dermosil-valikoimasta löytyvät, Curlsbot.com-palvelun Curly Girl Approved -muotoilutuotteet ovat Lämmöltä suojaava muotoilusuihke ja Suolavesisuihke, jotka antavat hiuksille tukea, rakennetta ja pitoa. Muotoilusuihke myös kosteuttaa, hoitaa ja vahvistaa hiusta.

5. Ploppaus eli hiusten kuivaaminen
Hiuksia ei kuivata tavallisella froteepyyhkeellä, sillä pyyhe kuivattaa hiusta. Froteepyyhkeen sijaan tehdään ploppaus eli hiusten kuivaaminen t-paidan avulla. Kiedo hiukset tavallisen t-paidan sisään ja anna kuivua 15-30 minuuttia. Ploppauksen jälkeen voit kuivata hiuksia tarvittaessa vielä hiustenkuivaajan kiharoille tarkoitetulla päällä, matalalla lämmöllä tai antaa kuivua itsestään.

6. Scrunch Out The Crunch eli puristellen pehmeäksi
Metodin viimeinen vaihe on puristelu, jossa muotoilutuotteiden tuoma kovuus puristellaan pois hiuksista. Kerää hiusten latvoja käsiin ja puristele ylöspäin kohti hiusten tyveä. Hiukset muuttuvat pehmeiksi ja eloisiksi. Puristelussa voi käyttää apuna t-paitaa.


Sensitive Hoitoaine, Syväpuhdistava shampoo, Nature Hoitoaine, Ecocert Cosmos organic,
Suolavesisuihke, Lämmöltä suojaava muotoilusuihke

Oletteko jo kokeillut Curly Girl -metodia? Minä hain juuri varastoltamme Syväpuhdistavan shampoon ja Sensitive Hoitoaineen ja aion aloittaa kokeilun tänään! Lämmöltä suojaava muotoilusuihke löytyykin jo kotoa… : )

Avatar
Sanna
  • Tykkää
    28
  • Jaa

14 kommenttia

Tiina 09.05.2019 at 15:06

Moi,

ainakaan tuo Syväpuhdistava Shampoo ei ole Curly Girl -metodissa sallittu, sillä sisältää Sodium Laureth Sulfate.

Sanna 09.05.2019 at 15:27

Moikka Tiina! Syväpuhdistava shampoo ja Puolukkashampoo sopivat metodin final wash -pesuun. Eli siihen, joka tehdään ennen metodin aloittamista ja jolla pestään hiuksista pois silikonijäämät. Nämä tuotteet sisältävät sulfaattia, mutta eivät silikonia. Juuri tuon sulfaatin takia ne eivät kuitenkaan sovi metodin päivittäiseen pesuun. Niillä voi kuitenkin aina toisinaan pestä hiukset, jos on käyttänyt esimerkiksi muotoilutuotteita, joissa on silikonia. Näin saa poistettua kertymät hiuksista ja metodi toimii parhaalla mahdollisella tavalla. : ) Valitettavasti valikoimassamme ei tällä hetkellä ole shampoota, joka olisi sekä sulfaatiton että silikoniton.

Kaisa Kalinko 09.05.2019 at 17:12

Tuotteet tilattu ,kokeiluun menee

Sanna 10.05.2019 at 8:29

Kiva kuulla! Minulla kokeilu on lähtenyt hyvin vauhtiin. : )

Maria 11.05.2019 at 15:15

Moikka! Sopiiko teidän family shampoo final washiin?

Sanna 13.05.2019 at 7:53

Hei Maria! Kyllä, Perheshampoo (3432) sopii final washiin. : )

Anni 14.05.2019 at 20:23

Toivottavasti sulfaatiton shampoo saadaan dermosilille takaisin oli niin hyvä ja metodissa käytin jatkuvasti! 🙂

Sanna 15.05.2019 at 8:36

Heippa Anni! Minä laitan toiveesi eteenpäin tuotekehitykselle. : )

Susanna 17.05.2019 at 11:46

Kokeiltu hyvältä vaikuttaa. Vielä jos saisi pörröisyyden pois onko kellään siihen kikkoja??

Sanna 20.05.2019 at 8:40

Olen ymmärtänyt niin, että metodin noudattaminen vähentää vähitellen myös hiusten pörröisyyttä, kun kaikki hiuksia kuivattavat tekijät jätetään hiustenhoitorutiinista pois. Pörröisyyttä voi koittaa vähentää myös muotoilutuotteiden avulla. : )

Marta 05.06.2019 at 21:54

Tuo suolavesisuihke ei kuitenkaan ole sopiva muotoilutuote, sisältää sulfaatteja.

Sanna 06.06.2019 at 9:51

Hei Marta! Suolavesisuihke on curlsbot.com-sivuston mukaan Curly Girl Approved -tuote. Incissä näkyvä magnesium sulfate on suolaa. : )

Anne-Marie Peura 17.07.2019 at 22:51

Hei!
Olisin tiedustellut Apple shampoo for men perään. Tuleeko enää valikoimaan? Oli niin suosittu meidän perheen pojille. Pienemmille, teineille ja miehelle. Harmittaa kovasti kun poistui.

Varpu 18.07.2019 at 8:30

Hei Anne-Marie, vastailen sinulle, kun Sanna on lomalla. Apple-tuotteet olivat sesonkituotteita, joita oli myynnissä vain rajoitettu erä. Näillä näkymin tuotteet eivät ole palaamassa valikoimaan, mutta kerron terveisesti tuotekehitysosastollemme. Man-valikoimastahan löytyy esimerkiksi se Man Sport & Sauna Shampoo & suihkugeeli, joka on käyttötarkoitukseltaan samanlainen, mutta toki eri tuoksu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1000 Merkkejä jäljellä