Kulissien takana

Kevään muuttumisleikkipäivä

Viime perjantaina sain olla mukana auttamassa kevään muuttumisleikin toteuttamisessa! Syksyn muuttumisleikkiäkin toteuttamassa ollut Mari oli tällä kertaa mukana jo aikaisesta aamusta asti, ja minä hyppäsin tiimiin mukaan lounasaikaan. Tämänkertaisen muuttumisleikin yhteydessä kuvattiin myös muutama ylimääräinen kuva toukokuun lehteä varten. Apukädet olivat siis tarpeen.

Minun työpäiväni alkoi melko kaoottisesti. Samana aamuna aloitimme nimittäin myös maaliskuun uutuustuotteiden myynnin, ja uutuuksien lanseeraaminen vaatii minulta aina hieman lisätyötä. Minun täytyi fiksailla koko joukko viime hetken asioita, joita ei vain voinut tehdä muulloin kuin tuotteiden julkistamisen yhteydessä. Erityisen sekavaa tästä teki muuttumisleikin aikataulumuutokset, joten jouduin kiiruhtamaan kaupungille suunniteltua aiemmin etsimään kuvauksiin sopivia kukkia.

Tehtävänäni oli löytää tarpeeksi kesäisiä kukkia, jotka sopisivat toukokuun lehteen. Voin paljastaa, että se ei ollut mikään helppo tehtävä kylmänä helmikuisena päivänä… Mutta kierrettyäni neljä kukkakappaa onnistuin viimein löytämään riittävästi erilaisia kukkia!

Tällä välin muuttumisleikin voittajat saivat uudet kampaukset meikkaaja-kampaaja Nina Hemmingin studiossa. Muuttujille etsittiin myös kesäiset juhlavaatteet DOPP-vaatekaupasta. Kun olin saanut kukkasostokset tehtyä, ajoin kiireellä kuvauspaikallemme (joka muuten oli Mosho-kollegamme Sannan kaunis koti) ja päästin tiimin sisälle jatkamaan päivän työtä.

Sillä välin kun muuttumisleikkipäivän voittajia, Nina-äitiä ja Vilja-tytärtä, valmisteltiin kuvauksia varten, valmistelimme kuvaaja Katja Lösösen kanssa muita kuvia toukokuun lehteä varten. Minä ja Mari autoimme somistamisessa ja ideoinnissa, ja minä sain toimia myös mallina – mikä kuulostaa paljon hienommalta kuin mitä se todellisuudessa oli… Mutta hauskaa se oli joka tapauksessa!

Pääsin myös silittämään valtavia liinoja, joita käytettiin kuvien rekvisiittana. Enkö näytäkin oikein iloiselta kotitöiden puurtajalta? Vitsit sikseen, oli todella rentouttavaa vain seistä ja silittää rauhassa liinoja. Ja ei, kuvassa näkyvät housut eivät ole minun omani, vaan käytin niitä mallikuvassa. Jos totta puhutaan, housut eivät oikein ole minun tyyliseni, mutta ne olivat kuitenkin niiiiin mukavat päällä!

Muuttumisleikin osallistujat olivat kauniita jo ennen muodonmuutosta, mutta kun meikkaaja-kampaaja Nina ja hänen assistenttinsa Jenna olivat saaneet työnsä tehtyä, näyttivät muuttujat uskomattoman kauniilta! Olin hieman kateellinen äidin kauniista juhlamekosta, olisin nimittäin mieluusti ottanut sen omaan vaatekaappiini.

Kaiken kaikkiaan päivä oli todella hauska ja mielenkiintoinen. Valitettavasti en ehtinyt viettää muuttujien kanssa kovinkaan paljon aikaa, mutta oli kuitenkin hauska päästä näkemään muuttumisleikin lopputulos livenä! Kuvauspäivät antavat todella paljon energiaa ja inspiraatiota niitä tavanomaisempia työpäiviä varten!

Muuttumisleikin lopputulosta päästään tosiaan ihailemaan toukokuun lehdestä… Maltathan odottaa sinne asti?

Maaliskuisin terveisin,

Hanna Löfholm
Markkinointiassistentti

 

Avatar
Hanna
  • Tykkää
    0
  • Jaa

4 kommenttia

Marjatta Järvinen 08.03.2017 at 9:42

Kyllä on kauniita ja hienoja kuvia ihmisistä ja meikeistä ja yleensä tuotteista. Hyvää Naistenpäivää kaikille sinnepäin teille.

Hanna Löfholm 08.03.2017 at 10:43

Kiitos paljon! Hyvää Naistenpäivää 🙂

Sirpa Rekola 08.03.2017 at 13:22

Voi miten ihanaa olisi päästä 64-vuotiaan ”mamsellin” muuttumisleikkipäivään.Hiukseni ovat ohuet ja ihoni ohut kuiva korppu ilman kosteuttavia voiteita. – On kiva katsoa aina lopputulos muuttujasta,ei voi kuin ihmetellä kuinka ammattilaiset muuttavat ”alkuperäisen” ihmisen kuin uudelleen syntyneeksi,kauniiksi ja nuoremmaksi.

Hanna Löfholm 08.03.2017 at 14:11

Kannattaa osallistua mukaan seuraavalla kerralla kun järjestetään taas muuttumisleikki 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1000 Merkkejä jäljellä