Dermoshop Blogi

Raparperia ja vaniljaa

Huomasitko toukokuun Dermolehden sivulla 48 olevan reseptin? Ohjeen avulla loihdit helposti ja nopeasti herkullisen raparperipiirakan. Raparperin voi halutessaan korvata myös vaikkapa omenoilla.

Piirakan raparperin ja vaniljan tuoksut ja maut muistuttavat uudesta Living-sarjasta, jonka tuotteissa on tänä vuonna raparperin ja vaniljan tuoksu.

paj400

Helppo raparperipiirakka

500 g raparperia
125 g voita
0,5 dl siirappia
0,5 dl kermaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5–2dl sokeria

Leikkaa raparperit paloiksi ja laita ne piirakkavuoan pohjalle. Vuokaa ei tarvitse voidella. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon siirappi ja kerma. Sekoita ainekset keskenään ja ota kattila liedeltä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sitten siirappiseokseen ja sekoita. Levitä seos raparperipalojen päälle. Paista noin 25–30 minuuttia 175 asteessa. Nosta uunin lämpötila loppuvaiheessa 250 asteeseen noin viideksi minuutiksi niin saat pintaan kauniin värin.

Olen testannut jo useasti ja suosittelen. Kannattaa kokeilla! Erinomaista vaniljakastikkeen kanssa.

Maistuvia päiviä
* Jenni

Hanna
  • Tykkää
    0
  • Jaa

1 kommentti

Petra N 25.06.2014 at 20:07

Testasin raparperipiirakan ja olipa hyvää vaniljajäätelön kanssa. Kaapista ei löytynyt siirappia, mutta korvasin sen hunajalla, ja kyllä maistui koko perheelle. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1000 Merkkejä jäljellä